

Äiti teki maailman parasta mansikka-suklaa-limekakkua, mitä voisin syödä vaikka kuinka paljon. Kuvassa sitä ei huomaa, mutta kakun pohjana oli sellainen suklaapohja. Haha en osaa selittää, mutta hyvää oli! Sen lisäksi halusin mokkapaloja, mitkä on mun suurinta herkkua ja tietenkin piti olla myöskin paria laatua keksejä. Ennen herkkuja meillä oli tarjolla myöskin kolmea lajia salaatteja, mutta tottakai unohdin ottaa niistä kuvat. Kaikki salaatit oli myös todella onnistuneita!

minä ja mun ihana serkku ♥

minä ja mun veli ♥


kovasti yritettiin ottaa musta sivistynyttä kuvaa, mutta pelleilyksihän sekin sitten meni! :D
Sitten lahjoihin. Tykkäsin kaikista lahjoista ihan älyttömästi ja musta oli kiva kun en saanut vain rahaa, vaan kaikkea ns. pysyvää.

Uuden objektiivin sain mun vanhemmilta. Olin niin onnellinen kun sain tämän, koska oon toivonut tätä niin kauan. Kyllä tällä kelpaa kuvailla varsinkin kesällä pesispelejä, mitä tykkään käydä todella paljon katsomassa. Kyseessä on siis Canonin 55-250 mm objektiivi.

Vitsi oisin halunnu nähdä mun ilmeen kun nämä ihanuudet paljastuivat paketista. Siis aivan IHANAT! ♥ Mintunvihreä on yksi mun lempiväreistä, joten nämä oli kyllä ihan nappivalinta. Nyt en ainakaan jaksa odottaa enää kesää, että pääsen käyttämään näitä.


Astiat yms. tulee aina tarpeeseen, kun kuitenkin joskus omaan kotiin muutan. Laseja, haarukoita, veitsiä ja lusikoita mulla ei ollut vielä yhtään, joten taas kerran nappivalinta lahjaksi! Nuo lasit on mun mielestä tosi kivat, kun ne on niin yksinkertaiset eikä myöskään liian pienet niinkuin monet lasit tuppaa olemaan.

Sain myös pari skumppapulloa, mitkä ei myöskään ole todellakaan mikään huono lahjavalinta 18-vuotiaalle. Näiden lahjojen lisäksi sain vähän myös rahaa.

Sukulaisten lahjojen lisäksi sain vielä mun ihanalta ystävältä Sinjalta lahjan, minkä hän oli kokonaan ostanut USA:sta. Rakastan Victoria's Secterin tuotteita, joten kyllä taas ilme kirkastui ja olin ihan onneni kukkuloilla kun paketista löytyi Pure Daydream hajuvesi, sekä meikkipussi (tai mihin tarkoitukseen sitä ikinä nyt haluaakaan käyttää). Lisäksi sain Mike's classic margarita frozen -juoman, mikä laitetaan ensin vähintään kuudeksi tunniksi pakkaseen ja sitten se on ihana jäähileinen margarita. (jos nyt ymmärsin oikein)
Kaikki lahjat oli ihan älyttömän kivoja joten kiitoskiitoskiitos kaikille niistä!! ♥
Perjantaista teki vielä täydellisemmän se, että sain ajokortin! wuhuuuuu Voi että sitä ilon määrää, kun inssi oli onnistuneesti ohi ja tutkinnon vastaanottaja sanoi ajokokeen menneen läpi! Mitään mokia ei oikeastaan käynyt ja ihme kyllä mua ei myöskään jännittänyt juuri ollenkaan. Muutamaa päivää ennen kyllä panikoin sitä älyttömästi, mutta onneksi en enää kokeessa, koska jännittyneenä olisin saattanut tehdä jotain tyhmiä virheitä.
♥: Vuokko








