30.12.2013

My year 2013

Heei!

Ajattelin, että ois kiva, että mä tekisin My year- postauksen, koska oon vasta tän bloggaamisen alottanut niin teillä ei oo oikeastaan mitään tietoa, mitä oon nyt kuluvana vuonna tehnyt. Tää vuosi meni ihan älyttömän nopeesti, ja siihen on kyllä mahtunut paljon ihania, mutta myös vähän ikäviä muistoja. Ootan innolla mitä vuosi 2014 tuo tullessaan! 
tammikuu
Tammikuussa ei mitään erikoista tapahtunut, ihan perus elämää vaan. Paljon lumilautailua ja kavereiden kanssa oloa.
helmikuu
Helmikuussa alotin työt puhelinmyyjänä. Ei välttämättä mikään maailman ihanin työ, mutta samassa työpaikassa mä kuitenkin edelleen työskentelen. Tän kuun ehdoton kohokohta oli HIFK-Jokerit peli, mitä oltiin katsomassa Sinjan kanssa. Lätkäpeleissä on aina niin mahtava tunnelma, että ois kyllä ihanaa jos pääsis kattomaan pelejä vähän useemminkin.
maaliskuu
Maaliskuussa säästäminen tuotti vihdoin tulosta ja sain ostettua itselleni Canon EOS 600D -järjestelmäkameran. Näin myös pitkästä aikaa ihanaa Tiiaa ja tässä kuussa oli myös mun ja mun veljen synttärit. Ollaan synnytty mun veljen kanssa samana päivänä, mutta ikäeroa löytyy kuitenkin 3 vuotta.
huhtikuuu
Huhtikuu ei muuten ollut mitenkään erikoinen, mutta yksi viikonloppu oli kyllä ihana! Tavattii ensimmäistä kertaa samalle kielimatkalle tulevien Janikan ja Pinjan kanssa ja nää tytöt on kyllä ihan huippuja <3 Janika ja Pinja tuli meille siis yöksi ja niistä parista päivästä mulla ei oo mitään muuta kuin hyvää sanottavaa. Tuntu siltä kun oltas oltu kavereita paaljon pidemmän aikaa ja samantien pystyi kyllä olemaan ihan oma itsensä. 
toukokuu
Toukokuussa alkoi vihdoin pesiskausi! Sitä oli kyllä odotettu, nimittäin vaikka omaan pelaamiseen ei motivaatiota enään riittänyt, niin mä rakastan käydä katsomassa muiden pelejä. Tässä kuussa sain vihdoin kauan haluamani ripsienpidennykset ja jäin kyllä niihin koukkuun, enkä kyllä ilman niitä osaa enää elää. Toukokuussa oli myös paljon erilaisia kouluhommia mitä piti tehdä, ennenkuin pääsi sitten ansaitulle kesälomalle.
kesäkuu
Vihdoin kesäkuu ja kesäloma <3 Paljon jäätelöä, grillausta, lepoa, auringonlaskuja, kavereiden kanssa oloa... lista vois jatkua vaikka kuinka pitkälle. Kesäkuussa on myös yksi mun lempi juhlista, Juhannus, mitä me vietetään aina koko suvun kanssa mökillä. 
malta
Heinäkuu oli ehdottomasti tän vuoden paras kuukausi! Vietin nimittäin heinäkuusta kolme viikkoa STS:än kielimatkalla Maltalla. En ollut ennen ollut missään etelän kohteessa, joten tää matka toi paljon uusia kokemuksia. Sain uusia ihania ystäviä, enemmän kielitaitoa ja paljon ihania muistoja. Voi kun pääsisi takaisin <3 
elokuu
Elokuussa oli kauan odotettu Weekend festival, mikä oli aivan mahtava. Olin siellä molempina päivinä, perjantaina Sinjan kanssa ja lauantaina meijän kanssa tuli myös kolme muuta kaveria. Tein myös jotain sellasta mitä en ois voinu ikinä kuvitella tekeväni, nimittäin hyppäsin Sinjan kanssa benji-hypyn!! Se oli niiin mahtavaa, ettei sitä voi ees sanoin kuvailla. Pelkäsin ihan älyttömästi ja siellä ylhäällä alko kyllä kaduttamaan, mutta onneksi hyppäsin, oli se niin mahtavaa! Elokuussa olin myös kahteen kertaan Linnanmäellä, mutta niistä reissuista en muistanut tähän kollaasiin laittaa kuvia. Elokuun alussa olin siellä Mariian kanssa ja loppukuusta mentiin sinne Janikan ja Pinjan kanssa. Elokuussa oli myös STS:n reunion partyt, missä näki pitkästä aikaa kaikkia kielimatkakavereita.
syyskuu
Syyskuu... siitä mulla ei ole kyllä mitään hyvää sanottavaa. Paljon sadetta ja liikaa koulujuttuja, mistä seurasi ihan järjetön stressi.
lokakuu
Lokakuuhun toi piristystä, kun mun kielimatkakavereita tuli taas meille yöksi. Tällä kertaa meillä oli Janika, Pinja ja Viivi ja oli kyllä taas ihan loistavat pari päivää, ei voi muuta sanoa. Serkun kanssa otettii myös pakollisia kuvia syksysien lehtien keskellä.
marraskuu Marraskuussa tuli taas vastaan koeviikko, mikä meni kyllä ihan penkin alle. Mulla oli 6 koetta, enkä mä saanut yhdestäkään 7 parempaa. Ja ainoastaan yhdestä kokeesta sain seiskan, muut olikin sitten sen alle. Tässä kuussa alotin opettelemaan soittamaan kitaraa, ja se sujuukin jo aika hyvin. Joka päivä sitä tulee nykyään soitettua ja laulettua. Kitaraa soittamalla saan myös stressiä pois.
joulukuu
Tietenkin Joulu tekee tästä kuukaudesta ihanan, mutta nyt siitä teki vielä enemmän ihanan Nizzan matka! Oltiin siellä viikko kahdestaan mun siskon kanssa ja rakastuin kyllä tohon kaupunkiin. Paljon palmuja, ranta, vuoria, shoppailua ja ihan älyttömästi jouluvaloja. Pure love <3

Hyvää uuttavuotta kaikille!
♥: Vuokko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kiitos kommenteista ♥ julkaisen vain asialliset kommentit. toivon siis että käytätte järkeä kun kommentteja kirjoittelette :)